tiistai 22. huhtikuuta 2014

Teetätkö työn 'halvalla' vai 'parhaalla' tekijällä?


Creative Mindsin 5-vuotis synttäreitä vietetään tänä keväänä - vaikka yrittäjyyden alkutaival onkin kohdallani ollut kuoppainen ja täynnä mutkia. Minulla ei ollut aloittaessani minkäänlaista kokemusta yrittäjyydestä. Oli vain omakohtainen kokemus designereiden työllistymiseen liittyvästä armottomasta kilpailusta sekä myöhemmin kasvanut ymmärrys laajimman asiakaskunnan, mikroyritysten, tilanteesta omine ongelmineen ja design-alaan liittyvistä asenteista. Taloudelliselta kantilta katsottuna tekemisessäni ei ole ollut mitään tolkkua. Koska kuitenkin olen nähnyt vastaavien palveluiden toimivan ulkomailla, ei minulla ole ollut syytä epäillä, miksei konsepti voisi toimia Suomessa. On vain pitänyt löytää tapa lähestyä skeptistä kansaa. Kiitokset menevätkin Finnveralle, joka neuvottelujen jälkeen myönsi rahoituksen toiminnan uudelleenaloittamiseksi. Toimivan ja helppokäyttöisen portaalin on toteuttanut SiteFactory ja ilmeen päivittämisestä on vastannut Mainostoimisto Aihe. Uuteen alkuun lähdetään selkeillä palveluilla ja jo yli 60:n designerin vankalla osaamisella. 

Asiakkaan näkökulmasta hyvän designerin löytäminen on hankalaa. Ja jos ylipäätään sattuu löytämään designerin, miten määritellään ’hyvä’. Kuinka tilaaja voi olla varma, että tekijä on samalla aaltopituudella hänen kanssaan? Pienyrittäjän keinot ovat vähäiset. Sillä hetkellä, kun yritysilmettään päivittävä kirjoittaa hakukoneeseen ”mainostoimisto”, ollaan jo eksyksissä. Muutama satatuhatta hakutulosta pistää kenet tahansa hiljaiseksi.

Suunnittelutyötä on vaikea tilata, koska konkreettinen vertailukohta puuttuu. Hintalappu tai designerin portfolio ei kerro koko totuutta, vaan kaiken ytimessä on asiakkaan ymmärtäminen. Creative Minds tekee työtä designereiden löydettävyyden ja pienyritysten ammattimaisesti toteutetun visuaalisen viestinnän ja brändi-ilmeen eteen. Ja jotta tässä työssä onnistutaan, täytyy molempien osapuolten tulla toisiaan vastaan! 

Löydettävyysongelman lisäksi suunnittelualaa vaivaa mielikuva helposta duunista, jossa nyt vähän piirrellään jotain. Kun joku suostuu toimeksiantoon aina halvemmalla kuin toinen ja joku jopa ilmaiseksi, vääristyy tilaajien käsitys työn todellisesta vaativuudesta entisestään. Ja niin noidankehä on valmis. Tarvetta suunnittelijoiden ammattitaidolle on ja työsarkaa riittää. Erityisesti pienyrittäjien kohdalla on vielä paljon opittavaa designin merkityksestä ja brändirakentamisen hyödyistä yrityksen liiketoiminnalle. Työtä ei tulisi aloittaa sillä ajatuksella, että ”teetän nämä jutut kunnolla sitten kun on varaa”, vaan brändiin tulisi panostaa heti, jotta tilaaja pääsee alusta asti rakentamaan toivottua mielikuvaa toiminnastaan omalle asiakaskohderyhmälleen.

Halvimman tarjouksen sijaan asiakkaan tulisikin etsiä hänen tarpeisiinsa sopivinta osaajaa. Työkalun tähän tarjoaa nyt Creative Minds. Mahdollisuus vertailla vaihtoehtoja, synnyttää asiakkaalle ymmärryksen suunnittelutyöstä koituvasta hyödystä. Tämän tietoisuuden kasvattamiseksi pyydän teitä designereita raottamaan luovan mielenne saloja, yhteisen edun nimissä. Kun tilaaja voi konkreettisesti nähdä mihin hän on rahojaan sijoittamassa, suunnittelun merkitys hahmottuu paremmin ja toimivasta lopputuloksesta maksetaankin mielellään.

Designereiden on tiedostettava, että suurin osa kotimaamme yrityksistä on pieniä, korkeintaan muutamia henkilöitä työllistäviä mikroyrityksiä, joiden budjetti on usein tiukka. Toisin kuin suuryrityksellä tai onnistuneen rahoituskierroksen läpikäyneellä start-upilla, heillä ei ole varaa kokeilla ja pettyä; valinta tehdään kerran ja päätöksen kanssa eletään. Nykytilanteessa on enemmän tuuria kuin todennäköistä, että tilaaja ylipäätään onnistuu osoittamaan tarjouspyyntönsä hänen tarpeisiinsa vastaavalle designerille, tai että designer onnistuu tarjoamaan palveluitaan yrittäjälle, joka arvostaa juuri hänen näkemystään.

Osoitteesta creativeminds.fi löytyvä kilpailutusvapaa palvelu antaa tilaajalle mahdollisuuden oivaltaa suunnittelun merkitys. Toteamus siitä, kuinka hyvää työtä designer teki, madaltaa kynnystä käyttää ammattilaista myös jatkossa. Onnistuneeseen designiin reagoivat myös tilaajan asiakkaat, jolloin vaikutus on positiivinen sekä yrittäjien yleisasenteeseen että alan arvostusta ja suunnittelutyötä kohtaan yleensä.



Tea Holsti

Perustaja

Creative Minds

torstai 10. huhtikuuta 2014

Hinnoittelupeikko syö yrittäjän leivän


On olemassa ilkeä peikko, joka kerta toisensa jälkeen kummittelee monen pienyrittäjän mielessä. Sen sikaniskan nimi on ’hinnoittelu’. Se iskee hiipien salakavalasti ja uskottelee pienyrittäjälle, kuinka hänen tulisi hinnoitella työnsä, jotta asiakas ostaisi selkänahasta revityn, mutta ammattitaidolla valmistetun tuotteen. Harmittavan usein pienyrittäjä pelästyy peikkoa ja menee halpaan. Hän kokee olevansa umpikujassa ja alkaa kuvailla miksi ja miten kotimainen työ on niin halvatun kallista, ettei asiakas sitä osta. Kuinka verottaja ja jälleenmyyjät syövät kaiken ja yrittäjälle itselleen jää käteen muutama euro, josta sitten maksetaan YEL-maksut ja muut kulut. Jotta asiakas ehkä ymmärtäisi, tuote ”avataan” ja hinnan muodostuminen esitetään yksityiskohtaisesti: kuinka osa X maksoi euron ja osa Y toisen mokoman.



Rakkaat pienyrittäjät. Hinnoittelupeikko on satua. Ei tuotteen hinta muodostu siitä, mitä raaka-aineet ovat maksaneet. Kukaan ei osta hintaa. Tuotteen hinta muodostuu taikapölystä, jota sirottelee iloinen brändikeiju. Se saa asiakkaan tahtomaan juuri tietyn tuotteen tai luottamaan tietyn toimittajan palveluun. Helsingissä asian voi käydä helposti toteamassa pääkaduilla, joissa kansainväliset brändit ovat vallanneet liiketilat. Kukaan ei tarvitse 2000€ maksavaa laukkua, mutta silti joku sen ostaa ennemmin kuin pienyrittäjän käsityönä kotimaassa valmistaman vastaavan tuotteen 200€:lla.



Jos asiakkaalla on tahtoa ostaa, on myös kyky ja halu maksaa. Kysymys onkin halutun brändin rakentamisesta eikä hinnasta. Asiakas vertailee vaihtoehtoja, mutta kun myytävästä tuotteesta tai palvelusta muodostuva mielikuva on riittävän vahva, hankintahinnasta tulee toissijainen asia; asiakas luottaa toimittajaan ja/tai voi luoda itsestään hankintansa perusteella tietyn mielikuvan muiden silmissä.



En missään nimessä kiellä tai väheksy pienyrittäjien hankaluuksia verotuksen ja muun yritysbyrokratian syövereissä – olenhan itsekin yrittäjänä uponnut moneen suohon. Suurin kompastuskivi on kuitenkin muualla kuin hinnoittelussa. Ongelmat kumpuavat pahasti vääristyneestä yrityskannastamme ja todelliseen yrityskantaan nähden vinksahtaneesta poliittisesta päätöksenteosta. Pienyrittäjien haluttomuus tehdä konkreettista yhteistyötä keskinäisen epäilyksen vallitessa, on vain piste i:n päälle.



Suomi on pieni maa, täynnä yksittäisiä yrittäjiä, jotka kivenkovaa pitävät kiinni omastaan. Jos edes osa samankaltaisia tuotteita valmistavista tai samanhenkisistä pienyrittäjistä löisi hynttyyt yhteen sen sijaan, että kyräillään ja verisesti vertaillaan omaa näennäistä erinomaisuuttaan muihin, menestyviä brändejä olisi mahdollista luoda. Se toisi työpaikkoja ja vähentäisi yrittäjien taloudellista kurjistumista nykyisen raa’an kilpailutilanteen sijaan, jossa kukaan ei erotu joukosta, kaikki kilpailevat hinnalla, eikä asiakas koe saavansa rahoilleen vastinetta.



Vahvan brändin rakentaminen vaatii vahvan tiimin. Siinä työssä kukaan ei onnistu yksin. Pienyrittäjien tulisi muodostaa vahvempia liittoja keskenään ja luoda yhteistyössä sekä hyvässä hengessä suurempia, mielenkiintoa herättäviä brändejä, joiden tarjoamista hyödyistä asiakas on valmis maksamaan.


Tea Holsti
Perustaja, Creative Minds